If – Autovakuutus

Lähtötilanne

If autovakuutus -kampanja haluttiin toteuttaa yhdessä vaikuttajien kanssa, tavoitteena tavoittaa autovakuutuksen potentiaaliset asiakkaat sekä korostaa autovakuutuksen tärkeyttä myös niille ihmisille, jotka eivät mielestään tarvitse autovakuutusta.

Kampanja toteutettiin kahdessa eri osassa vuoden 2022 aikana, keväällä ja syksyllä. Kampanjan haasteena oli muuttaa henkilöiden mielikuvaa, joille ei koskaan tapahdu mitään tuoden esille vakuutuksen tärkeyttä sekä viestiä autovakuutuksesta kohderyhmää kiinnostavalla tavalla.

Jutta Larm oli mukana IF autovakuutus –kampanjassa. Hypement

Robin Packalen oli mukana kampanjassa. Hypement

Noora-Lotta Neziri oli mukana IF autovakuutus –kampanjassa hypementin kanssa.

Sami Kuronen oli mukana IF autovakuutus –kampanjassa hypementin kanssa.

Toimenpiteet

Kampanjaan valittiin mukaan useampi valtakunnallinen kasvo, jotta kampanjan tavoittavuus olisi mahdollisimman suuri. Kampanjan kanavaksi valittiin Instagram, koska sitä kautta tavoitetaan parhaiten haluttu kohderyhmä.

Sisällöillä pyrittiin koskettamaan uusia potentiaalisia asiakkaita ja saada laadukkaita ohjauksia Ifin autovakuutuksen sivuille testaamaan millainen vakuutus juuri kyseiselle henkilölle olisi sopivin. Sisältöjä hyödynnettiin myös maksetussa mainonnassa. Kampanjalla haluttiin viestiä, että vahingon sattuessa If on tukena ja turvana, aina. 

Tarkkaan tehdyn vaikuttajakartoituksen ja brand matchin avulla kampanjaan valittiin neljä vaikuttajaa: Robin Packalen, Jutta Larm, Nooralotta Neziri ja Sami Kuronen. Vaikuttajien sisältöjen pääviestinä oli tuoda esille sitä, että If autovakuutus on helposti räätälöitävissä kuluttajan tarpeiden mukaiseksi sekä yleisesti korostaa autovakuutuksen tärkeyttä ja sen hyviä puolia.

Tulokset

Kampanjan tavoitteena oli tavoittaa valtakunnallisilla kasvoilla mahdollisimman paljon toivottua kohdeyleisöä ja tuoda tietoisuuteen Ifin autovakuutuksen monipuolisuutta ja arvokkuutta.

Kampanja tavoitti yhteensä lähes miljoona silmäparia, mikä oli odotettavissa, kun vaikuttajat ovat laajalti tunnettuja kasvoja. Suurin osa tavoitetuista, lähes 80%, oli suomalaisia nuoria naisia, joiden keski-ikä oli 28-vuotta.

4

Vaikuttajaa

50

Sisältöä

873 300

Tavoittavuus

41 600

Sitoutuminen

”Yhteydenpito oli helppoa ja ongelmat ratkaistiin nopeasti. Arvostan, että saimme sovittua kampanjan ulkopuolella yhteisen sparrailusession myös mediatoimiston kanssa.”

Maria Hurskainen
Marketing Specialist, If Vakuutus


”Kun suunnittelee vaikuttajamarkkinointia on järkevää ottaa asiantuntija hoitamaan kampanja. Se helpottaa niin tilaajan kuin vaikuttajankin työtä. Näin saadaan toteutettua kampanja, joka vastaa toiveita. Turha sekoilu jää pois kun tiedetään mitä tehdään ja missä aikataulussa kaikki toteutetaan.”

Jutta Larm
Vaikuttaja ja mediapersoona

Tutustu myös muihin töihimme ja seuraa meitä Instagramissa!


Lisää töitä