Miten löytää oikeat vaikuttajat pt. 2

Jaa tämä

Aiemmassa artikkelissamme vaikuttajan valinnasta kävimme yleisellä tasolla läpi viiden kohdan listaa miten löytää sopivimmat vaikuttajat. Tässä nyt kuvaamme vielä hieman tarkemmin tuota viidettä ja viimeistä kohtaa, joka lopulta ratkaisee sen sopivimman vaikuttajan valinnan. 

Kampanjan tavoitteista riippuen kriteereillä on eri painoarvot, ja joissakin tapauksissa kaikki kriteerit eivät ole välttämättömiä, mutta ne tulee kuitenkin pystyä perustelemaan asiakkaan näkökulmasta, jotta saadaan varmuus vaikuttajien lopulliseen valintaan. 

Jos esimerkiksi halutaan lisätä tunnettuutta, niin silloin vaikuttajien seuraajamäärällä on enemmän painoarvoa kuin esimerkiksi myynnillisissä kampanjoissa. Niissä merkitsee enemmän vaikuttajien yleisön sitoutuneisuus. Mitä sitoutuneempi yleisö, niin todennäköisesti sitä isompi konversioprosentti. 

Sen jälkeen, kun kohdat 1 – 4 (joita kävimme läpi aiemmassa artikkelissamme) on suoritettu, tulee tehdä long listin läpikäynti ja vaikuttajien valinta. Seuraavat tärkeät kriteerit tulee huomioida vaikuttajia arvioitaessa ennen lopullisia valintoja oli kyseessä mikä tahansa yhteistyö: 

  • Brand match
    • Vaikuttajan arvopohjainen ja imagollinen arviointi
      • Yrityksen ja vaikuttajien arvomaailma
      • Vaikuttajan julkisuuskuva
      • Vaikuttajan sisällön tyyli ja laatu
      • Vaikuttajan luotettavuus ja uskottavuus seuraajien silmissä
    • Vaikuttajan yleisön osuminen kohderyhmään ja tavoitteisiin
      • Vaikuttajan seuraajien analysointi maksullisten työkalujen avulla: ovatko seuraajat aitoja ja demografiat kohdallaan

  • Seuraajamäärä ja aktiivisuus
    • Vastaako vaikuttajan seuraajamäärä sitä mitä hänen julkaisut tavoittavat
    • Julkaisujen sitoutuneisuus 

  • Julkaisujen kustannustehokkuus
    • Osaavilla vaikuttajamarkkinoinnin asiantuntijatoimistoilla on usein tiedossa vaikuttajien hinnat ja aiempien julkaisujen data. Tämän avulla pystytään jo arvioimaan, että miten tuleva mahdollinen yhteistyö performoi vaikuttajan eri kanavissa

Nämä kaikki kohdat ja kriteerit, kun on käyty läpi ja vaikuttajat arvioitu sekä valittu, niin päästään vaikuttajaneuvotteluihin, joissa sitten selviää toteutuuko yrityksen yhteistyö haluttujen vaikuttajien kanssa. Kirjoitamme tästä aiheesta lisää myöhemmin.

Lisää luettavaa

Jussi-gaalan kaupallistaminen

”Yhteistyökumppanuus tarkoittaa kahden tai useamman brändin yhteistyötä strategisten markkinointikampanjoiden kautta, joilla brändit tukevat toisiaan saavuttamaan markkinoinnin tavoitteensa.”

Lue lisää

Blogiyhteistyö

Blogiyhteistyö on yksi tapa toteuttaa vaikuttajamarkkinointia. Bloggaajat ovat vahvoja mielipidevaikuttajia. Heidän kertoessaan omia kokemuksiaan sekä tuodessaan esiin mielipiteitään tuotteista ja palveluista heihin luotetaan ja brändin tunnettuus sekä uskottavuus kasvavat.

Lue lisää

Miten podcasteja tehdään? – Krashin kaksikko kertoo

Edellisessä artikkelissamme kerroimme podcastien määrä kasvaneen räjähdysmäisesti vuonna 2020. Tätä artikkelia varten haastattelimme podcastien tuotantoyhtiö Krashin perustajia Tapio Auvista ja Klaus Hietalaa, jotka kertoivat meille miten he päätyivät mukaan bisnekseen ja mitä kaikkea podcastin tuottamiseen tarvitaan.

Lue lisää

Tarjouspyyntö

Soita meille +358 50 322 3995
tai jätä tarjouspyyntö alla olevalla lomakkeella!