11/5/2018

Vaikuttaja on media

Hypement x vaikuttaja

Kokonaisuuden suunnittelusta toteutukseen

Yleisesti mainontaa suunniteltaessa määritellään tavoitteet: mitä kuluttajille halutaan kertoa, kuinka suuri ja minkälainen kohderyhmä kampanjalla halutaan tavoittaa ja mikä on sen sanoma. Onnistuneen lopputuloksen saamiseksi sama lähtökohta pätee myös vaikuttajan valintaan.

Joskus mediatilaa ostetaan hieman hullunkurisesti valmiiksi ennen kuin tiedetään mitä mainonnalla tavoitellaan. Tämä saattaa ajaa luovan tiimin lukittuihin raameihin ja uudet, rohkeammat ideat saattavat jäädä hyödyntämättä. Mikäli selkeä viesti ja siihen sopiva kanava eivät sovi yhteen ja kohtaa, jää kohderyhmä pahimmassa tapauksessa saavuttamatta ja koko kampanja torsoksi.

Tehokkuutta mainontaan – kokeile ensi kerralla vaikuttajia

Mitä jos seuraavalla kerralla panostat mediatilassa vaikuttajien kanavien hyödyntämiseen sen sijaan, että turvaudut vain vanhaan tuttuun sopimukseen ison mediatalon kanssa? Uskomme, että se olisi tehokkaampaa ja tuloksellisempaa kuin ainoastaan lehdissä, radiossa ja televisiossa pyörivät mainokset.

Yksinomaan perinteiseen mediaan sitoutuminen ja tyytyminen johtaa mainonnan yksipuolisuuteen. Tapa on helppo, mikäli niin on aina tehty; tulokset pysynevät hyvin samanlaisina kuin aiempinakin vuosina. Klassinen mainonnan toisto ja perinteisten medioiden monikanavainen hyödyntäminen ovat edelleen voimissaan, mutta riittääkö se? Erottuakseen, tavoittaakseen kohderyhmänsä tehokkaammin, freesimmin ja henkilökohtaisemmin on perinteisten tapojen rinnalla käytettävä uusia keinoja. Niistä yksi on vaikuttajat.

Vaikuttajan omia kanavia hyödynnettäessä vaikuttajalla on viimekädessä aina oikeus päättää, mitä kanavassa julkaistaan. Vaikuttaja siis valitsee, millä tavalla hän kertoo brändistä ja miten tätä suosittelee. Toiveista, reunaehdoista, julkaisujen tiheydestä, – määristä ja ajankohdasta tietenkin neuvotellaan ja sovitaan ennen sopimuksen tekemistä. Vaikuttajan ja brändin arvojen sekä kohderyhmien kohdatessa, huolellisesti valitut vaikuttajat taitavina sisällöntuottajina vievät mainonnan sanoman aidosti ja tehokkaasti perille seuraajilleen.

Budjetti – tuo ikuinen puheenaihe

Pienyrittäjän mainosbudjetilla ei ylletä isojen mediatalojen tarjoamille mainospaikoille. Tästä syystä vaikuttajien ja erityisesti mikrovaikuttajien hyödyntäminen on varsinkin pk-yrityksille loistava, lukuisia mahdollisuuksia tarjoava sekä myös kustannustehokas ratkaisu mediatilan ostamiseen.

Vaikuttajien käytössä kannatta usein kuitenkin jättää mainosbudjettiin myös hieman liikkumavaraa. On järkevää seurata tuloksia jo kampanjan aikana ja tarvittaessa lisätä panoksia parhaiten toimivien vaikuttajien kanaviin sisältömäärää lisäämällä ja uudenlaisia yhteistyökuvioita sopimalla.

Mikäli sinua kiinnostaa hyödyntää vaikuttajia markkinoinnissa, niin olethan yhteydessä!